torstai 5. elokuuta 2010

Lapsivapaan odotusta ...

Perjantai 30.7.2010

perjantai,perjantai, perjantai ja ei mikään tavallinen perjantai vaan Lapsivapaanviikonlopun Perjantai!

Piia tuli aamulla 6 aikoihin ja sitten he lähtivät Jaman kaa töihin Lopelle. Annakin heräsi silloin, mutta onneksi nukahti mun viereen vilä pariksi tunniksi.

Aamupaivällä tuli puhelinlinja korjaaja. Käytyään naapurin pihassa hän totesi, että yhteys toimii puhelintolppaan asti, eli oisko vikaa meidä laitteissa, no ei muuta kun kaapista sokkeli irti ja korjaaja mittaamaan tuleko sieltä mitään virta rasiasta, no ei tullut ei. Aikamme ihmeteltyämme sähkökaapin meneviä piuhoja hän päätti kiivetä tälläkerta tolpannokkaan ja kattoo josko vika olisi sittenkin siellä ja sieltähän se vika löytyi ja netti toimii taas. Jee jee jee. Sain maksettu laskut ja kasattu Jamalle heinäkuun kuitit.

Mitä pidemmälle päivä ehtii, sitä apeammaksi mieli muuutui viideltä tein makaroonilaatikkoa. Kuudelta syötin lapset, mutta Piia ja Jama eivaan näykynyt missään. Olin jo ihan varma, ettei me lähdetä tänään enää mihinkään, Kun Tiina ja Jesse tulivat pihaan ja kohta puolin Jama ja Piiakin. Ja me päästin kuin päästinkin lähtee :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti